Tässä kesti kauan.
Kuningatar Emmeline sai kruunun päähänsä, koska hän oli synnyttänyt ensimmäisen lapsen ja huolehtinut tuon lapsen ikään, jossa tätä voitaisiin alkaa kouluttaa hallitsijaksi. Toisaalta lapsi ei ollut poika, joka valtakunnan hallitsijan tulisi olla, mutta perinne mikä perinne. Emmeline piti kruunustaan, joka oli hopeaa, tai kristallia, hän ei tiennyt. Mutta se oli kaunis, ja kevyt, ei liian raskas hänen harteilleen, no, kuten ei kuningattaren vastuukaan.
Tällainen on Emmelinen bugi.
Kuningas ja kuningatar osoittivat toisilleen hellyyttä hyvien tapojen mukaisesti vain yksityisyydessä. Heidän kammionsa oli siis kaiken kuninkaallisen pyhyyden ja rakkauden suurin pyhättö, koska he harvemmin osoittivat tätä pyhyyttä ja rakkautta muuten kuin siellä, kenenkään näkemättä. Paras usko oli siveellinen.
Jacques oli välillä huolissaan pikkuprinsessa Adeleidesta, joka ei nukkunut sängyssä vaan puisella penkillä. Henkivartijana hän osasi liikkua äänettä, ja löysikin itsensä välillä tarkkailemasta pientä prinsessaa, joka nukkui taas omassa kivihuoneessaan. Erityisesti lapsille osoitettuja kirjoituksia täynnä oleva hylly kiinnosti Jacquesta paljon, sillä hän oli lukenut vain taistelutaktisia, heraldiikkaa ja teologiaa pursuilevia kirjoja.
Emmeline käyttäytyi kuten kunnon aatelisnaisen tuli, kutoen kankaita ja viettäen aikaansa kuninkaallisten kammiossa. Siellä hyllyt olivat täynnä kirjoja ja muuta ajanvietettä. Kuningatar harvoin seurusteli muiden aatelisneitojen -tai rouvien kanssa.
Jacques piti itseään aina pikkunälässä, se oli terveellistä ja hän pystyisi syömään aina kun tarve vaati - jos seuraavaa ateriaa ei ollut tiedossa vähään aikaan. Hänen takkinsa sisältä löytyi kaikkialta tikareita, ja hän oli niin kätevä käsistään, kuten hän joskus itserakkaasti ajatteli, kukaan ei yhdistäisi häntä kömpelöön siskoonsa Miriamiin.
Ei Miriam niin kömpelö ollut - hän osasi lukea, laittaa ruokaa, siivota, hallitsi hovin käytöstavat ja etiketin sekä oli ensiluokkainen lasten kasvattaja. Kuninkaalliseen hoviin kuitenkin pian palkattaisiin jokin miespalvelija, joka vastaisi ruoasta, jotta Miriam voisi itse keskittyä kuninkaallisen Rakkauden hedelmiin, lapsiin, mutta hän ei ollut varma, syrjäyttäisikö tuo miespalvelija hänet hovipalvelusväen kärjestä. Hmm.
Huooh.. Jacques oli välillä niin täydessä valmiudessa, että söi miekkansa äärellä. Bugiiko Warrior Sword Stand kenelläkään muulla näin?
Erään lapsille pyhitetyn juhlapäivän kunniaksi Adeleide istui vaihteeksi pöydän päässä.
Mirian halusi opettaa Adeleidelle hovitapojen lisäksi myös kudontaa. Tämän kutoma hatara kangas ei tuntunut miellyttävän häntä. "Ei noin, siirrä sukkula huolellisesti, ei sinulla ole kiire mihinkään. Katsokin että se menee oikein.."
"Tiedät, mikä meiltä puuttuu.." Richard sanoi Emmelinelle. "En ole vielä synnyttänyt sinulle poikaa.. vai mestaatko minut jos en?" tämä vastasi hiljaa.
"Saatanpa mestatakin.. Ja toimin itse pyövelinä", Richard puhui suudelmien lomassa. "Näytäpäs minulle vähän taitojasi, en halua, että lyöt kirveen selkääni niskani sijasta!"
"En minä sinua oikeasti mihinkään mestaa", kuningas nauroi peiton alla vailla rihman kiertämää. "Ja kerrot sen vasta nyt! En voi enää perääntyäkään.." Emmeline hihitti ja painautui kuningastaan vasten.
Kuningatar sai kaikesta eristäytyneisyydestään huolimatta kulkutaudin, joka kahlitsi hänet sänkyyn kuukausiksi. Takkoja poltettiin ja huone pidettiin lämpimänä. Toiset syyttivät ruokaa, toiset huonoa ilmaa, toiset alemman luokan palvelijoita, jotka työskentelivät linnassa, jotkut sanoivat, että Jumala oli kuningattarelle jostain vihainen. Tosiasia kuitenkin oli, että kuningatar oli sairas.
Kun takkoja pidettiin päällä, niitä oli toiminnassa niin useita, että niitä ei varottu ollenkaan. Yksi kipinä lensi kuninkaallisten Pyhimmän hirventaljalle, ja seurauksena oli tulipalo.
Emmeline kömpi sängystään ylös ja löysi tulen. Hän oli yksin kammiossa, eikä kukaan palvelijoistakaan, joita ei yleensä huomattu, ollut siellä. Paras keino oli siis huutaa.
Huudon kuuli ainakin kuningas, joka ryntäsi kauhistelemaan itsekin..
Sitten tuli Miriamkin, joka onneksi muisti hälyttää myös veljensä Jacquesin paikalle. Jacques oli henkivartija, joten kuninkaallisten suojeleminen vaaroilta ja murhaajilta oli hänen työtään, miksei myös tulipaloilta? Tuli sai päälleen sangollisia vettä.
Henkivartija sai sitten itse kuninkaan kehut itselleen. "Tosiaan pelastit vaimoni, ja minut. Aivan kuin meillä ei olisi vaikeuksia jo tarpeeksi!" Miriamin teki mieli huomauttaa, että hänhän se oli alunperin Jacquesin paikalle hälyttänyt. Mutta mitä kuninkaan huomiota itselleen kerjäämään.
Miriamin naisenpäivät tulivat ja menivät. Raamatussa kerrottiin, että kuukautistila oli saastainen, ja että miehenkään ei tulisi yhtyä naiseen sen aikana. Siispä hän salasi naisenpäivänsä, ja kärsi kivuista huussissa.
Kuningattaren vatsa oli sekaisin. Hän tosiaan toivoi olevansa raskaana, koska Adeleide oli tähän mennessä hänen ainoa lapsensa ja ylemmässä kerroksessa oli vielä kaksi lastenkamaria vapaana.
Mieshovipalvelija tuli hoviin, ja ensi töikseen ryhtyi leikkaamaan lihaa.
Emmelinekin hämmentyi, kun mies tuli putsaamaan hänen paljuaan ollessaan oksentamassa. "Eh, äh, tätä aamupahoinvointia, tiedättehän.. öh.." hän selitteli nolona alennustilaansa. Tämä palvelija ei ainakaan olisi huomaamaton.
Miriam keskittyi kuukautisistaan huolimatta yhä Adeleiden opettamiseen. Hän neuvoi tytölle muistiinpanoja Johanneksen Ilmestyskirjasta. "Ymmärsitkö nyt? Enkeleillä on torvia ja sen sellaista, ja kun torveen puhalletaan, kolmasosa ihmisistä kuolee, kolmasosa meristä, kolmasosa kaikesta, muistathan? Ja kolmasosa on niin kuin kolmesta yksi on kolmasosa.."
Tulipalon hämmästyttämänä Emmeline kaipasi ulkoilmaa, ja lähtikin hevoskärryillä yhteen keskustan osista. Melkein kaikki kaupungin rakennusrykelmät oli suojattu muureilla. Hän osasi ajaa kärryjä, koska oli ollut nuoruudessaan innokas metsästäjä.
Hän oli lainannut Miriamilta alemman luokan tyylisen puvun, koska se oli mukavin raskausmahan kanssa. Monet ihmiset katsoivat pitkään tuota naista, joka ensi silmäyksellä näytti ehkä kauppiaan vaimolta, mutta toisella olikin valtakunnan jalopiirteinen kuningatar.
Kaupungilla liikkui myös.. oliko se luostarin Veli Daniel? Öiset juopot, kerjäläiset ja muut outoudet etoivat kuningatarta niin, että hän päätti palata linnaan. Hän sattui tapaamaan tuon birgittalaisluostarin munkin matkallaan takaisin kärryille.
Kotona Emmeline pukeutui taas lohenpunaiseen silkkimekkoon ja painui suoraan nukkumaan. Kyllä oli mukava hautautua peitteisiin viileän syysyöilman jälkeen.
Toisaalla Adeleidea hämmensivät isänsä puheet naimakaupasta. Istuessaan valtaistuinsalissa hän ei pitänyt puheista Cowleyn Paulista, kuinka hänet naitettaisiin tälle. "Isä, tiedät hyvin, etten ole mikään rahvaan tytär, joka voitaisiin heittää jollekin pojalle mielijohteesta", hän väittä vastaan.
Valtakunnan tapojen mukaisesti raskautensa aikana kuningatar ei usein poistunut kuninkaallisesta Kammiosta, ja hän söikin siellä. Miespalvelija sai useasti ihmetellä penkillä istuvaa ylhäisön kärkinaista, joka piteli posliiniastiaa kädessään ja söi siitä.
Ilokseen Emmeline sai huoamta, että hänen silmänsä näyttivät taas terveiltä, eikä hän ollut sairas enää. Hän olikin ollut hiukan huolissaan vauvansa puolesta.
Kuningatar pukeutui sinipunaiseen leninkiin, joka antoi myöten raskausvatsalle. Raskaana ollessaan Emmeline mieluiten kutoi kankaita, se oli rauhoittavaa.
Päästyään selville Raamatun saloista Adeleide saattoi itse tehdä muistiinpanoja. Kirjaston useat uskonnolliset kirjoitukset saivat osallistua hänen esseisiinsä. Miriam alkoi olla tyytyväinen.
Joskus, kun kukaan ei ollut valtaistuinsalissa, hän meni itse kokeilemaan, miltä tuntui istua siinä ja hallita valtakuntaa. Hän hyppäsi nopeasti tuolilta pois, se ei tuntunut mukavalta. Ehkä jonakin päivänä..
Kun Adeleide kasvoi vanhemmaksi, hänen hiuksensa purettiin nutturalta ja hän sai kauniimman oikeutuksen punaisille hiuksilleen. Miriam hoiti senkin. Jopa uusia pukuja oltiin ostettu juuri tätä prinsessaa varten, valtakunta ei ainakaan ollut rahapulassa.
Eräänä päivänä, ollessaan viimeisillään, Emmeline liittyi päivällisseuraan. Se ei ollut tapana, kun kuningatar oli raskaana, mutta jostain syystä tuo nainen oli tullut ruokailemaan muiden kanssa. Richard loi häneen merkitsevän katseen, mutta Emmeline ei taipunut. Kaikki tiesivät, että lempeydestään huolimatta tämä kuningatar ei antaisi myöten, kun halusi jotain.
Kuningasparin välinen rakkaus oli yksityistä ja pyhää, mutta Richard saattoi osoittaa hellyyttä tytärtään kohtaan koska vain halusi. "Isä, minä haluaisin sen hevosen.." "Kuten haluat, tyttö, kuten haluat. Kuinka monta ja mitä rotua?" Emmeline osasi käsitellä isäänsä, joka myöntyi pehmeästi mihin vain mitä hän pyysi.
Jacques sai salamaniskun, mutta toisin kuin monet muut miehet, hän toipui siitä.
Tuon ukkossään jälkeen Emmelinen synnytys käynnistyi. "Tämäää ei voi koskaan sattua vähempääh vai? Minkä taakan Eeva meille syöksi!"
Miriam ei ollut varsinainen lapsenpäästäjä, mutta sai hoitaa sellaisen työt. Tietenkin hän kutsui muita kaupungilta, mutta nämä eivät välttämättä ehtisi. Tämä olisi kuitenkin kuudes synnytys, jonka hän oli hoitanut, koska hän oli varttunut kauppiaan luona, jonka sisko oli ollut kansanparantaja.
Tunteja myöhemmin kuningas sai käsivarsilleen tytön, Elisabetin. "Ja näin se vaimoni kostaa", hän mutisi.
Miriamista oli mukavaa hoitaa yhtä, kilttiä vauvaa. Tälle ostettiin metallikehikkoinen huntusänky pienimpään lastenkamariin, sillä suurin oli kuninkaan pojan huone. Poikaa ei vielä ollut syntynyt. "Ja jos Jumala meitä siunaa, sellainen kyllä syntyy", Miriam mietti.
Elisabet oli hilpeä vauva, ja nauroi kylpyjen aikana. Lapsi tuntui pitävän paljon vedestä. Hänellä oli vaaleat hiukset ja siniset silmät.
Synnytyksen jälkeen Emmeline saattoi taas palata valtaistuimelle kuninkaansa viereen. Kansa iloitsi tytöstä, vaikka suljettujen ovien takana (jo) juoruttiinkin kuningattaren kyvyttömyydestä saada poikaa.
Kuningatar itse oli kuitenkin iloinen vauvastaan. Hän hädin tuskin koskaan otti itse oman kohtunsa hedelmää syliinsä, kun vauvaa saattoi helliä turvallisesti palvelijattarenkin käsivarsilta. Emmeline ei uskaltaisi, hän aina selitti itselleen, miten pelkäsi pudottavansa lapsen.
Poikaa kuitenkin yritettiin uudelleen, tällä kertaa ilman pyövelipuheita.
Kuningatar oli varsin tyytyväinen taas solakkaan ulkonäköönsä. Kuitenkin hän todennäköisesti synnyttäisi pian taas, koska lapsi oli saatava.
Miriam hoisi Elisabetia kuten parhaaksi näki, ja kuopus sai paljon hellyyttä ja rakkautta ja oppi tuntemaan Miriamin paremmin kuin omat vanhempansa. Elisabetin hiukset olivat kullanväriset, vaikka Miriam epäili niiden muuttavan väriään vuosien mittaan.
Pituutta kasvanut Adeleidekin otti Elisabetin joskus syliinsä.
Hän laski Elisabetin varovasti vuoteeseen ja varoi kolhimasta tämän päätä metallireunoihin. "Tällaisessa minäkin nukuin kun olin pieni.." hän muisteli.
Miriamille tuli Adeleiden naimaikäisyydestä uusi tehtävä, hänen oli toimittava myös seuraneitinä tytölle. Jos hänen kunniallinen korkeutensa prinsessa päätti syödä aamuyöllä, myös hänen oli oltava mukana siinä.
"Kermanvalkoinen sopii minulle aika hyvin", Adeleide tuumasi peilin edessä.
Oli Emmelinen synnytyksen aika. Hän oli juuri laskenut vedet pois paljustaan, kun supistukset alkoivat. "Paahuus! Tuokaa lisää sitä kuumaa vettä!" hän karjui palvelijoilleen.
Huoneesta kannettiin vauva - taas tyttö. Lapsi sai nimen María.
Koska suurin kammio oli edelleen varattu prinssille, oli Maríakin ahdettava Elisabetin kanssa samaan huoneeseen. Mutta nämähän olivat alempiarvoisia prinsessoja kuin lady Adeleide tai tuleva hänen korkeutensa perintöprinssi.
"Tiedät kyllä, mitä meidän pitäisi yrittää.." Richard aloitti. "Tiedän tiedän, olet sanonut tuon jo. Älä sekoita minua, latina on vaikea kieli!" hän sai vastauksekseen.
Linnassa syttyi suuri tulipalo lastenkamarissa. Kaikki oli yhtä sekasortoa, kun ihmiset kiirehtivät ulos sortumavaarassa olevan katon alta.
Adeleide muisti, ettei kukaan ollut ottanut Elisabetia, ja hän kiiruhti tämän luo. "Tule nyt, meillä ei ole turvallista täällä", hän sanoi nopeasti ja melkein tunsi lattian romahtavan allaan.
He juoksivat alas ja näkivät puutukien liekehtivän lastenkamarin alla.
"Oi lady Adeleide, ja lady Elisabet tietysti, olette turvassa! Minä jo ajattelin, kaikki ovat jo ulkona linnassa Siunattua Kuningasparia myöten, mutta te.. ja veljeni.. mutta hän on varmaan jo tulossa ulos", Miriam papatti nähdessään Adeleiden ja kaapatessaan tämän syleilyynsä. "Mutta entä nuorin siskoni, María?"
"Voi ei! Pikkuprinsessa jäi liekkeihin! Herra meidän armahtakoon tästä synnistä!" Mirian hätäili.
Mutta sieltä jo tulikin henkivartija Jacques sylissään sekä María että linnan vanhin kappale Alixenus Suuren elämänkertaa. "En minä näitä voinut sinne jättää!" Jacques selitti. "Ketään ei ole enää linnassa, eikö? Nyt sammutustoimiin!"
Jotkut tavarat eivät selvinneet liekeistä, mutta kivilinna ja suurin osa kalustosta jäi vahingotta tai korjattaviksi. Hovi palasi hiljalleen tavalliseen elämään.
Emmeline ja Richard päättivät vielä yrittää saada pojan.
Richard oli ihmeellisen lemmen vallassa ja lauloi vaimolleen kammion ulkopuolellakin. Tämä sai suurimman osan aatelisista ja hoviväen kummeksumaan, mutta kuningas oli kuningas ja tämän oikkuja oli toteltava, koska säädyt olivat Jumalan tahdon mukaisia.
Adeleide alkoi jo olla hyvä kankaissa. Hänkin piti sitä rauhoittavana kuten äitinsä, ja oli jo melkein parempi kudonnassa kuin Miriam. Suurin osa ajasta kului kangaspuiden ääressä.
Kuningas sai vaimoltaan tietää tämän olevan raskaana, joten hän alkoi viettää enemmän aikaa kammiossa. Vielä oli toivoa pojasta, joten hän aikoi olla vaimonsa lähellä raskauden ajan.
Adeleide sai ensimmäisen verenvuotonsa. Hän kiirehti heti kylpyyn, tuntui inhottavalta olla veressä vyötäröstä alaspäin vieläpä viileän silkkipuvun alla. Silkin hän kyllä pesi itse, kukaan ei saisi tietää, että hän oli saavuttanut häpeällisen kuukautistilan.
Verenvuotojen myötä Adeleiden äidinvaistot heräsivät, ja hän vietti aikaa Elisabetin kanssa entistä enemmän. Tietenkään hän ei syöttänyt lasta tai vaihtanut tätä kuiviin, mutta leikki ja puhe oli eri asia. Vaatteet hän olisi silti voinut pukea.
Eräänä merkittävänä päivänä Emmeline heräsi, sinä päivänä Cowleyt tulisivat vierailulle ja Paulin odotettiin pyytävän Adeleiden kättä.
Sen kunniaksi hän laitatti hiuksensa eri tavoin ja otti ristin kaulaansa. Pukuaan hän ei jaksanut vaihtaa, se oli käynyt, miksei nyt kävisi? Heillä ei ollut sääntöjä kuninkaallisten pukuetiketistä, kai hänen säteilevä persoonansa riittäisi. Köh.
Aamiaspöydässä kuningatar vasta huomasi, kuinka hänen vatsansa oli kasvanut. Richardkin näytti toiveikkaalta, tämä saattaisi olla se kauan toivottu poika!
Palvelusväkenä Miriam ei itse voisi osallistua päivällisille, ja hän rohkaisi parhaimpiinsa pukeutunutta Adeleidea halauksella. "Kyllä se hyvin menee, luulisin, että lordi Paul on mukava mies."
Cowleyt saapuivat, ja kuningas itse tuli tervehtimään heitä.
Paul ja Johann Cowley eivät ihan heti halunneet käyttäytyä aikuisesti. "Shh nyt pojat, tämähän on merkittävä päivällinen!" Henrik torui poikiaan.
Ihmiset asettuivat pöytään. Adeleide näki pojan, johon hänen kai tulisi rakastua, ja hämmentyi. Poika ei ollut mitään, vain rehvasteleva ulkokuori. Hän ei tuntenut vetoa tähän.
Hän oli luullut, että Jumala antaisi hänen rakastua poikaan, jos säädyt kerran olivat Kaikkivaltiaan tahdon mukaisia. Mutta ei. Ei Paul ollut mitään hänelle, vain mies, joka söi.
Adeleide pyysi hienostuneesti palvelijalta jotakin viiniä, vaikka kuiskasi haluavansa siihen sekoitettuna väkijuomaa, ja joi sen. Hän päätteli, että pahin olisi nopeammin ohi, jos hän olisi hiukan tuiskeessa.
Mutta ei, Paulkaan ei jaksanut kiinnostua hänestä, vaikka Adeleide olikin suustaan hiukan sukkelampi ollessaan juovuksissa. Ehkä he eivät olleet luodut toisilleen..
Jostain syystä Lady Katherine kiinnostui linnan hovielämästä paljolti ja kyseli asioita Miriamilta. Miriam vastasi rehellisesti, mutta vähän vaivaantuneena, hänhän oli pelkkää palvelusväkeä.
Kuningas itse yritti suostutella Paulia osoittamaan jonkinlaista kiintymystä Adeleidea kohtaan, vaikka tämä oli aivan vieressä. Heidänhän tulisi mennä naimisiin!
Paul sitten sanoi jotakin kohteliasta Adeleidelle, joka kuitenkin tiesi, ettei tämä ollut tosissaan. Naurettavaa! Ei hän Paulin kanssa menisi naimisiin. "Valitan, en vastaa huomionosoituksiisi", hän vastasi muodollisesti. Paul näytti vain helpottuneelta.
Juhlat vaativat veronsa kultakin..
"Anteeksi Herra Jumala, että olin väsynyt tänään vaikka minulla oli aatelisia palveltavina. Isä meidän.." Miriam oli hyvin uskonnollinen ihminen.
Ei sitten ollut palvelijankaan elämä helppoa. Miriamilla ei ollut melkein yhtään aikaa itselleen.
Kuningatar kantoi lasta kohdussaan viimeisillään, ja siirtyi taas kammion rauhaan eikä tullut sieltä ulos.
Miriam sytytti siinä välillä pari tulipaloa.. jotka kuitenkin sammutettiin, kiitos miespalvelijan. Oli edes jotain, josta hän oli tälle kiitollinen.
Kiusatakseen isäänsä Adeleide toi hoviin Phil Dirkerin, jonka kanssa hän alkoi heti flirttailla. "Olen hyvin kiitollinen, arvon lady, että olette tuoneet minut tänne ja antaneet minun nähdä suuri valtaistuinsali ja muut rikkaudet, mutta tuota en voi ottaa vastaan. Olette paljon korkeampaa syntyä kuin minä, eikä minun sovi hyväksyä noita sanoja teiltä", Phil selitti ja poistui nopeasti. Adeleide vastusti kiusausta sylkeä perään.
Miriam alkoi olla masentunut kaikesta siivoamisesta ja kahdesta vaikeasta lapsesta hoidettavina. Elisabet ei ollut enää niin kiltti, ja Maríakin oli koko ajan huutamassa..
Elisabetkaan ei ollut hirveän onnellinen, ja hän viihtyi yksikseen pihalla hyppien narua tai katsellen taivasta. Hän oli uponnut surumielisyyteen, mutta jaksoi käydä koulua, kun Adeleide siihen kannusti.
Jacques tarkasti sellit pitkästä aikaa. Niille ei ollut vielä mitään käyttöä, koska Aghterissa ei ollut paljon kiinnijääneitä rikollisia, jotka olisivat kuninkaan linnan vankilatornin arvoisia.
Emmeline valvoi yöt, kun kuningas nukkui hänen sylissään. Hän rukoili joka ilta, että lapsi olisi poika, jotta hänen ei tarvitsisi kärsiä enää synnytyksistä. Hän halusi vain elää rauhallista elämää ja ehkä metsästää joskus, lukea kirjoja. Mutta ei kestäen raskauksia.
Maríalla oli vaaleat hiukset kuten siskollaankin, ja hän oli musikaalinen tyttö. Lempileikki oli istua ison tulisijan edessä ja lyödä maalattuja metallinkappaleita puukapulalla. Jokaisesta lähti erilainen ääni.
Adeleide huomasi pitävänsä enemmän Cowleyn aremmasta pojasta, Johannista. "Sinäkin olet aatelinen.. ja isäni yleensä tekee mitä haluan.. joten miksi ei? Olet aika hurmaava", hän suostutteli poikaa pyytämään kättään. Noloa, kun tytön piti tehdä näin!
Johann alkoi myöntyä, varsinkin silloin, kun Adeleide laski kätensä tämän vyötärölle. "Kai minä voin kysyä.."
Jacquesillakaan ei ollut koskaan aikaa itselleen, vaikka hän oli luullut soturin elämän sopivan itselleen.
"Isä, tämä Johann tässä haluaisi pyytää kättäni. Siis voihan lordi Paul mennä vaikka Elisabetin kanssa naimisiin, onko minun pakko mennä vanhimman pojan kanssa? Pidän Johannista enemmän!" Adeleide vetosi isäänsä. "noo.. kai se käy", tämä vastasi, "kysytään Henrikiltä ensin, hänenkin kuuluu suostua!"
Silloin käynnistyi Emmelinen synnytys, jonka hän toivoi olevan viimeinen. Kipu oli sietämätön, kuten aina.
Miriamin oli jälleen kiiruhdettava kuninkaalliseen Kammioon.
"Kaunis lapsi", Richard sanoi. "Kumpi se on? Siunasiko Jumala minua pojalla?" "Siunasi", Miriam vastasi onnen kyyneleet poskillaan. "Siunasi kyllä. Tässä on teille poika!"
Johann tajusi pettymyksekseen, ettei hänestä tulisikaan kuningasta, jos naisi Adeleiden. No, olihan tyttö itsekin aika näpsäkkä.. Ei se niin paha ollut..
"Rakas poikani! Sinä olet seuraava kuningas, hänen korkeutensa Arnold Fausten! Saat parhaan mahdollisen koulutuksen", Richard leperteli pojalleen. Ehkä tämä tosiaan oli hänen ensimmäinen ja viimeinen poikansa.
Kommentit