Neh. Huxleyt pelattu jo, mutta Xavierit on niin tylsä perhe, etten jaksa niitä.

Adam ei joskus näyttänyt niin hyvältä kuin yleensä. Ainakaan silloin, kun hän oli ajanut suoraan luostarikoulun ohi kapakkaan juodakseen.

Isäntä Eric ajatteli, että oli tarpeellista luoda hyvät suhteet kirkkoon. Hän otti pitkien matkojen päästä tulevia kirkonmiehiä vastaan ja majoitti heitä tiloihinsa. Ehkä kirkkojen suosiollisuudesta olisi joskus hyötyä.

Adamin oli opiskeltava, jotta hän pääsisi mahdollisimman hyvin stipendein jatko-opiskelemaan, joka oli tuohon aikaan harvinaista.

Teologiaakin oli opiskeltava, koska jatko-opiskelu käsitti neljä viidesosaa sitä.

Ericin nuori vaimo María ei ollut vuosiin saanut lapsia, joten pariskunta päätti yrittää jälleen.

Viikkojen kuluessa lady María huomasi voivansa aamuisin pahoin. Hän toivoi sen tietävän raskautta, koska hän ei pahemmin muistanut oireistaan odottaessaan Adamia 16-vuotiaana.

Eric ei ollut luopunut taideharrastuksestaan - hän oli jopa alkanut maalata itse.

Raskaudestaan huolimatta hän jatkoi soittoharrastustaan. Kuten naiselta vaadittiin, hän soitti vain rauhallista ja kaunista musiikkia.

Kuten oli toivonutkin, María oli raskaana. Se tiesi väsymystä ja kipuja, kuten edelliselläkin kerralla, mutta toisaalta lapsen..

Adamia askarrutti edelleen kryptien arvoitus. Hän seisoi siellä yömyöhään.

Perhe söi yleensä yhdessä, rutiinin takia. Heillä ei ollut paljoa yhteistä, mutta perhe oli muodostettava, ja se muodostettiin.

Päivällisen jälkeen kartanon emäntä huomasi vatsansa olevan suurempi kuin hän oli luullutkaan.

Aatelisperheet olivat yleensä kaikkien juonittelujen seassa kateellisia toisilleen. Niinpä salaa toisilleen kateellisia olivat myös Corgesit ja Cowleyt.  Corqesit viimeksimainituille kateellisia näiden suuresta vapaaherraperheen omaisuudesta, nämä heille toimivasta verkostosta, jonka Corqesit olivat itselleen sukupolvien saatossa rakentaneet. Adam kiipesi usein kartanon torniin tuijottamaan Cowleyn linnaa, joka oli suurempi kuin heidän, parempi kuin heidän, arvokkaampi kuin.... ja silti oli toimittava yhteistyössä, jotta valtakunta olisi yhtenäinen.

"María, oletko kunnossa? Voitko hyvin?" Eric-herttua tuli kysymään vaimoltaan tämän soittaessa pianoa.

"Voin hyvin", lady vastasi. Hän ei oikeastaan voinut niin hyvin, mutta kohteliaisuudesta niin vastattiin.

Takaisin cembalon ääreen.

Perheellä ei ollut vakituista palvelijaa, koska he eivät olleet kovin varoissaan. Marían oli laitettava ruoka itse, ja se ei aina ihan onnistunut.

Palvelijamattomuus on erityisen hankalaa, hän totesi, kun supistukset alkoivat. Lapsenpäästäjiltä kesti vähän aikaa tulla kaupungilta häntä auttamaan.

Kehtoon ilmestyi poika, joka nimettiin Olafiksi. Lapsella oli selkeästi Corgesien silmät, jotka olivat hyvin pinttynyt ominaisuus suvussa.

Eräänä aamuna Adam taas saapui puutarhaan kryptille.

Nuori mies käveli rutiininomaisesti yhdelle ovista ja kokeili sen kahvaa. Lukossa, sinetöity haudan rauhaan - iäksi.

Tämä nuorukainen oli kuitenkin niin uteliaisuuden riivaama, että oli yritettävä. Hän palasi sisään hakemaan työkaluja.

Keittiöstä löytyi lihaveitsi, jonka hän ujutti oven ja karmin väliin yrittäen sillä katkaista jo lahonneita salpoja. Hän sai oven auki ja nosti sen sijoiltaan sivuun.

Krypta oli samanlaista kiveä seiniltään kuin muutkin. Lattialla oli mädäntynyt arkku, jossa lepäsi jonkun Corgesin lordin ja ladyn kalpeat luut. Arkku oli auki, ei naulattu kiinni kuten yleensä. Adam vastusti oksennusrefleksiä nähdessään jonkun elävän ihmisen oikeat jäänteet, jotakin kuvottavaa, miltä hänet oli suojattu koko ikänsä.

Siispä hän otti jalat alleen ja juoksi hevosrattaille. Hevoset saivat laukata luostarikoululle niin kovaa vauhtia, että kärryt melkein särkyivät. Koulussakaan nuoren Corgesin ei ollut helppo saada luurangon tyhjiä silmäkuoppia mielestään.

Myöhemmin päivällä María saapui paikalle ollessaan kävelyllä (hän oli viettänyt suurimman osan aikaansa sisällä raskaana ollessaan), ja näki saman kuin poikansakin. Hän ei pyörtynyt eikä oksentanut. Se saattoi johtua siitä, että kun hän oli ollut lapsi, kulkutauti oli tappanut suurimman osan hänen sukulaisistaan ja kylän asukkaista. Ruumiit oli haudattu joukkohautoihin, mutta niitä oli niin paljon, että kaduilla mätäni kuolleita ihmisiä. Puhtaat luut eivät sen jälkeen näyttäneet kovin kamalilta.

Hän tiesi poikansa olleen asialla, lapsena tuo oli koko ajan kysellyt kryptista ja mitä niissä mahtoi olla sisällä. María lähti itse nostamaan ovea takaisin sijoilleen.

Asettelu vei ehkä tunnin. Lady toivoi, ettei kukaan ollut nähnyt häntä, koska aatelisten hautojen häpäiseminen oli suuri rikos jopa aateliselta itseltään.

Myöhemmin Adam palasi koulustaan. Hän ajatteli vieläkin haudassa ollutta ruumistaruumistaruumista. Silti järkytys oli mennyt ohi, ja puolen päivää saarnoja kuunnellessaan hän oli vain ajatellut, mitä tehdä ovelle.

Hän vilkaisi lappua, jonka oli luostarilta saanut. Siinä oli pääosin kehuja hänestä ja hänen koulutyöstään ja kuinka suvaitsevainen ja sivistynyt nuori lordi olikaan. Adam huokaisi. Kirkko liehitteli aatelisia kaiken aikaa, vaikka sen olisi pitänyt olla toisin päin.

Kryptan ovi oli jo kiinni. Joku siis tiesi, että se oltiin avattu, ehkä tiesi, että se oli ollut hän. Olikohan joku nähnyt? Mutta kyseleminen voisi olla vaarallista, joku osaisi yhdistää hänet kryptan avaamiseen.

Tämän pienen välikohtauksen jälkeen elämä yritti jatkua normaalisti. Eric ei tiennyt asiasta mitään, María pyöritteli asiaa mielessään.

Adam ei saanut enää inspiraatiota kuten yleensä. Hän ajatteli kryptajuttua koko ajan, eikä enää edes uskaltanut mennä sinne. Oli eri asia haluta nähdä holvien sisäpuoli kuin konkreettisesti nähdä se..

Talon emännällä ei ollut aikaa siivota kaikkea, ja likainen liesi syttyi tuleen. Hän onneksi huomasi sen ajoissa.

Vesiämpäreitä oli onneksi käden ulottuvilla, toisaalta vesikin on loppuvaista, mutta se riitti palon sammuttamiseen. Valkoinen savu kuitenkin tunki keuhkoihin ja sai kaikki yskimään.

"Olinpa taas sankarillinen", María mietti itsekseen, hänhän oli sammuttanut yksin koko palon! Vaikka se olisi ollut ennemmin jonkun henkivartijan tai ylipäätään miehen hommaa.

Muut eivät kuitenkaan edes kuulleet koko palosta.

Eric ei aina jaksanut nukkua. Huoneessa oli kylmä talvisin. Se ainakin piti hereillä, varsinkin jos takan tuli oli jo hiipunut.

Harjoittelun jälkeen María osasi tehdä ruokaa ilman apua. Siitäkin siesi olla ylpeä, aatelisnainen, joka osasi kokata!

17-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi Eric keksi kaivaa kristallilasit ja viinin esiin kaapeista.

Ehm.. Adamilla oli ilmeisen huono viinapää.

"Mikä nyt, äiti?" Adam kysyi, kun tämä ponkaisi pöydästä ylös. "Tuli kai.. viinistä vähän huono.. olo", María sopersi ja juoksi oksentamaan.

Olafista ei ole tullut hirveästi kuvia, tässä tällainen mitätön.

Vuosien saatossa paljastui, että pojalla oli samansävyiset hiukset kuin äidilläänkin.

María otaksui aamupahoinvointien myötä olevansa taas raskaana. Toivottavasti, jollei se sitten ollut vain ruokamyrkytys tai jotakin muuta vaarallista.

Hänellä riitti aikaa pojalleen, vaikka se oikea hoito ei ollut niin miellyttävää.

Oksentelu saattoi sittenkin olla sairautta, koska rouva oli väsyneempi kuin aiemmin.

Niinpä lastenhoito jäi epätavallisesti miesten osalle, jotka tuntuivat hoitavan sen hyvin.

Eei, ei se sairauskaan ollut. María Corges oli taas ennätyksellisesti raskaana, vaikka ensimmäisen ja toisen pojan välillä oli ollut lähemmäs seitsemäntoista vuotta.

Eräänä päivänä Adam sai ilokseen huomata, että luostarin kirjeessä oli pelkkiä kehuja.

Hän poimi kadulta satunnaisen maalaistytön ja toi tämän kartanoon. "Sinulla on kauniit silmät", hän kehui.

"Olet lämmin.. ja hiuksesi ovat kauniit", Adam repi kohteliaisuuksia kaikesta, mitä hän tytössä näki. Ainakin se tuntui toimivan.

Toimivan tarpeeksi.

"Haluatko tulla tänne töihin?" Adam kysyi ohimennen. "Ai palvelijaksi vai? ..lordi?" Scarlettiksi esittäytynyt maalaistyttö kysyi. "Niin", Adam vastasi. "Voi kyllä! Tai siis.. kyllä, mielelläni", Scarlett vastasi.

"Nähdään pian", Adam sanoi. Tyttö kiiruhti takaisin kotiinsa.

Saavuttuaan kotiinsa Scarlett kertoi äidilleen uutiset ja syleili tätä. He asuivat yhden huoneen talossa kaukana kylän keskustasta, heillä oli tuskin mitään. Oli hyvä, että joku edes lähti pois, "yksi suu vähemmän ruokittavana".

Hän syleili myös kihlattuaan, paljon vanhempaa, rumaa miestä. Mies suuteli häntä. Scarletilla oli kuitenkin mielessään ihan toiset huulet..

Hän kävi kaupungilla ostamassa vähän enemmän vaatteita, koska hänellä ei ollut paljoa. Alasti nukkuminen oli ehkä vähän häpeällistä aatelisten kartanossa.

Scarlett saapui aamulla kartanoon. "ööh.. Onko täällä ketään?"

"Scarlett?" Adam tuli yläkerrasta portaita alas tyttöä vastaan.

Hän tervehti tätä suudelmalla. Ericiä se ei haitannut, olihan hän itsekin joskus leikkinyt piikojen kanssa, mutta leikki sai pysyä sitten tuolla linjalla..

Scarlett oli yllättynyt talon suuruudesta. Käytäväkin oli sen kokoinen, että hän olisi voinut asua siinä tilassa onnellisesti koko elämänsä!

Adam oli menossa yliopistoon, ja hän keskusteli asiasta innokkaasti isänsä kanssa.

Kirje saapui; Adam oli saanut taiteellisuudestaan ja hyvistä arvosanoistaan luostarikoulussa kaksi apurahaa. Ne eivät olleet järin suuria, verrattuna siihen, mitä hän perheeltään sai mukaan, mutta jotain sentään.

Scarlettin työt alkoivat, hän siivosi aluksi keittiön ja puhdisti paljut.

Hänellä oli huone, joka oli suunnilleen samankokoinen kuin hänen perheensä talo, sänky, vaatekaappi, kynttilänjalka, maalausteline ja jopa kirjahylly, paitsi että hän ei osannut lukea.

Tässä hänen huoneensa toiselta puolelta.

Illalla, kun työt oli tehty, palvelustyttö suuntasi Adamin huoneeseen. Hän oli ollut juuri maalaamassa.

"Tämä paikka on mahtava! Niin iso ja lämmin ja mukava ja kaikkea.." Scarlett päivitteli Adamille.

Nuoret jäivät Adamin huoneeseen.

"Lähden kohta yliopistoon", Adam sanoi, "Etkä näe minua vuosiin." Scarletin ilme muuttui. "Saatan saada vaikka lapsia sinä aikana!" "Mitä, siltä mieheltä vai? Lapsistahan tulisi kamalan rumia!" poika nauroi.

Juuri silloin alkoi Marían synnytys.

Scarlett juoksi Adamin huoneesta hameitaan oikoen. "Minä osaan tämän, rauhoittukaa! Nyt tarvitaan kuumaa vettä.." hän oli pari vuotta aiemmin auttanut äitiään synnyttämään veljensä, joten hän ei ollut ihan avuton.

María sai taas pojan, joka tällä kertaa nimettiin Danieliksi. Scarlett ihmetteli, kuinka nainen sai vain poikia, mutta toisaalta se oli mukavaa vastapainoa kuningattarelle, joka tuntui saavan vain tyttäriä.

Eräänä aamuna hyvin aikaisin Adam lähti yliopistolle.

Joten Scarletin oli katettava ruoka  vain kahdelle. Hän jäisi kaipaamaan poikaa.

 

YLIOPISTOLLA

Tässä kuluu nyt taas muutama vuosi, ja sitten palataan ajassa taaksepäin Corgesin kartanon muutamaan vuoteen.. toivottavasti tajuatte.

Adamilla oli viileä, olkikattoinen mökki aavikolla.

Jostain syystä vuosi myöhemmin yliopistoon saapunut Paul Cowley oli vihoissaan hänelle. Varasti aina hänen kirjeensä kotoa.

Hän tapasi nuoremmankin pojan, Johannin, joka oli huomattavasti mukavampi kuin veljensä.

Cowleyn talon palvelijatar Anna oli enemmän kuin mukava. Hän pitäytyi kuitenkin palvelijan roolissaan eikä hyväksynyt pientä flirttiä..

..vähään aikaan. Johann tuli vähän kateelliseksi, hän oli itsekin yrittänyt samaa tyttöä, mutta tuo ei ollut lämmennyt hänelle.

Adam ei tietenkään jaksanut tehdä töitä, joten hän maalasi elannokseen.

Paperi oli hyvin usein vähissä, eikä kalliiden kirjojen lehtiin viitsinyt kirjoittaa, joten muistiinpanot saivat paikkansa pöydän pinnasta.

Hän sai myöhemmin myös Johannin vihat päälleen. Mies yritti löytää jotakin likaista hänen kirjeistään, koska Adam oli vietellyt hänen palvelijansa.

"Tuo se takaisin! Senkin varas! Mitä sinä oikein.." joskus Adam ehti nimittelemään kirjevarasta, muttei koskaan saanut tätä kiinni.

Maalauksetkaan eivät tuoneet paljoa rahaa, ja niiden valmistuminen vei aikaa.

Anna kävi joskus hänen talollaan. He eivät olleet edenneet kovin pitkälle, mutta se oli Adamin suunnitelmissa.

Hmm. Ja mikäköhän Adamin kakkostavoite on :p

Adam pyysi Annaa muuttamaan luokseen palvelijaksi. Hän ei jaksanut tehdä ruokaansa itse.

Joten Anna siivosi ja hoiti taloutta, kun Adam saattoi keskittyä opiskeluun.

"Et ole tosissasi! Et voi olla raskaana!" Adam ihmetteli, kun Anna kertoi hänelle tosiasiasta, joka seurasi yhdessä vietettyjen öiden jälkeen.

Annalla oli kyllä kihlattu, mutta tämä ei suostunut olemaan hänen lähellään. "Mene kauemmas nainen! Me emme ole edes olleet ...yhdessä! Tuo ei ole minun lapseni! Kiitä onneasi etten saata sinua häpeään!" mies oli päättänyt olla kertomatta muille, että Annan lapsi ei ollutkaan hänen. Millainen mies päästi vaimonsa vieraisiin?

Ja niin koitti Annan synnytyksen aika.

Hän sai kauniin tytön.

"Miksi tytär? Miksi edes lapsi! Tuo ei voi olla minun tyttäreni!" Adam päivitteli kuullessaan asiasta.

"Jos tulee selville, ettei lapsi olekaan kihlattusi lapsi, en tunnusta isyyttä", Adam sanoi Annalle totisena. "Sillä on sinun ihosi, molemmilla meillä on mustat hiukset. Kukaan ei voi -" "Etkö sinä koskaan katso ihmisiä silmiin? Tyttärellä on sinun silmäsi, Corgesien silmät. Jos et tunnusta, saatat itsesi vielä suurempaan häpeään. Parempi ettet sotke mitään. Hänen nimekseen muuten tulee Olivia." Anna vastasi äkäisesti.

 

TAKAISIN CORGESILLE

 

Scarletilla oli paljon omituisia vatsavaivoja Adamin lähtöä seuraavina viikkoina.

Vaikka María oli yhä yleensä väsynyt, hän nousi yhä useammin vuoteestaan vaikka leikkimään Olafin kanssa.

Scarletille tuli keskenmeno, hän oli ilmeisimmin ollut raskaana Adamille. Parempi niin.

Keskenmenon jälkeen arkeen paluu liian nopeasti vaati veronsa.

"Voi ei", Eric mietti nähdessään pyörtyneen palvelustytön, "nyt hän on varmasti kuollut."

"Jumala, auta meitä ja tätä tyttöä.. Isä meidän joka olet taivaissa.."

Samaan aikaan kaupungilla ollessaan María tapasi kuningatar Emmelinen. "Erittäin mukava tavata, teidän ylhäisyytenne.. emme olekaan tavanneet ennen", hän mumisi tervehdyksen.

Marían yllätykseksi kuningatar ei ollutkaan sellainen tapoihin jähmettynyt monarkki, jollaiseksi hän tämän oli kuvitellut, vaan aivan oikea, kaunis, iloinen ja eloisa ihminen, jolla oli vilkas mieli ja kauniit ajatukset. Tällaisia olivat varmaankin enkelit tai lähellä Jumalaa olevat ihmiset.

Olaf kasvoi pituutta ja sai täysipituisen sängyn.

Hänkin innostui pia- siis cembalonsoitosta kuten äitinsä.

Olaf tapasi prinsessan, Elisabetin, joka oli suunnilleen saman ikäinen kuin hänkin. Tyttö oli mukava ja kuunteli häntä, kun hän kertoi asioita kirjoista ja tarinoista ja siitä, mitä hänestä tulisi isona.

Scarlett alkoi tykästyä pieneen Danieliin, jolla oli paljon mukavammat olot kuin hänen pienellä veljellään. Corgeseilla oli kauniit silmät kaikilla, sen hän oli huomannut.

Olaf ja Elisabet leikkivät tanssivansa pihalla. Harmi että tyttö oli varattu jo Paul Cowleylle, kun Johann Cowley oli mennyt Adeleiden kanssa naimisiin. Taas yksi syy olla kateellinen Cowleyn perheelle.

Scarlett oppi keittiössä valmistamaan vielä hienompia ruokia kuin oli joskus osannut. Välineet olivat paremmat, samoin ainekset, kun kotona oltiin vielä tehty leipää männyn puunkuoresta.

Eräänä iltana Olaf putosi portaita alas.

Kaikki olivat olleet kauhuissaan, mutta vain hänen kasvoissaan oli haavoja. Muut olivat "vain" verta ja ruhjeita, mutta arpi silmäkulmassa jäisi iäksi.

Eric yritti lähestyä väsynyttä vaimoaan, mutta tuli torjutuksi. "Rakas.. tulisit nyt.."

María melkein heitti miehen luotaan. "Etkö sinä tajua, mitä täällä tapahtuu! Olafkin melkein kuoli eikä Scarletilla kohta riitä enää aikaa Danielillekaan! Meidän on ryhdistäydyttävä!" Eric tunsi mielessään kuohahtavan.

Hän löi vaimoaan vatsaan.

"Typerä nainen! Sinä olet vain ..nainen! Ei sinun kuulu ajatella mitään -- piruvie, vaimohan on miehensä omaisuutta!" Eric karjui ja marssi pukeutumaan.

Kostaakseen vaimolleen hän yritti lähentyä palvelijatarta.

"Ei se nyt oikein käy. Minä olen kihloissa ja.." Scarlett mumisi työntäessään Ericin ulottuviltaan.

Väsymys painoi Scarlettia. Talo oli tosiaan iso, joten oli paljon siivottavaa ja vielä kaksi lastakin hoidettavina.

María kärsi taas aamupahoinvoinnista. Hän toivoi taas olevansa raskaana, kaikesta vaivasta huolimatta pikkuvauvat olivat niin suloisia.

"Etkö sinä ollenkaan välitä vatsavaivoistani! Vaadin sinua välittämään!" María sanoi Scarletille, joka katseli kirjahyllyä. "Se on vain aamupahoinvointia, tavallista raskaana oleville..." Scarlett selitti. "Vähätteletkö sinä minun vaivojani!" lady kirkui ja lähetti Scarletin piiskattavaksi.

 

Voivoi. Tässäkin meni taas aikaa ja ihmiset hoputtivat. Noh.. Huxley tulee joskus. Kiitos marsut!